Miksi SINUN kannattaisi liittyä kasvavaan yritysyhteisöömme
StartHubissa idea joutuu töihin
Olitpa vasta testaamassa yritysideaa, rakentamassa ensimmäistä tuotetta tai hakemassa kasvua, StartHub tuo ympärillesi käytännön tuen, oikeat ihmiset ja mahdollisuuksia viedä tekemistä eteenpäin.
- Yrityshautomo ja kiihdyttämö eri vaiheissa oleville startup-tiimeille
- Henkilökohtaista sparrausta, mentorointia ja käytännön työpajoja
- Startup-yhteisö, tapahtumat ja vertaisoppiminen
- Yhteyksiä yrityksiin, sijoittajiin, asiantuntijoihin sekä LABin ja LUT-yliopiston ympärillä olevaan osaamiseen ja verkostoihin
Miksi startupit hakevat StartHubiin
- Saat ulkopuolista näkemystä silloin, kun seuraava askel ei ole itsestään selvä
- Testaat oletuksia ennen kuin käytät liikaa aikaa tai rahaa väärään suuntaan
- Tapaat ihmisiä, joista voi tulla asiakkaita, kumppaneita, mentoreita tai uusia kontakteja
- Et rakenna yritystäsi tyhjiössä – ympärillä on yhteisö, joka ymmärtää alkuvaiheen epävarmuuden ja kasvun paineet
Mistä haluat aloittaa
Valitse se kohta, joka kuvaa parhaiten sitä, missä yrityksesi tai ideasi on juuri nyt.
Tulevat tapahtumat
Mitä StartHubissa tapahtuu
Seuraa tulevia ohjelmia ja tapahtumia sekä lue tarinoita, oppeja ja ajankohtaisia nostoja startup-yhteisöstämme.
Voltria: Älykkäämpää lämmityksen optimointia kiinteistöihin
Voltria kehittää ratkaisuja, joiden avulla taloyhtiöt, liikekiinteistöt ja teollisuushallit voivat hyödyntää energiaa tehokkaammin ja hallita lämmityskustannuksiaan paremmin. Monissa kiinteistöissä lämmitys toimii samalla tavalla vuodesta toiseen, vaikka energiankulutusta olisi mahdollista optimoida merkittävästi. Tämä havainto sai perustaja Petri Korhosen tutkimaan, miten lämmitysjärjestelmiä voitaisiin kehittää vastaamaan paremmin kiinteistöjen todellisia tarpeita. Useiden kuukausien selvitystyön…
Kun hyvä idea ei riitä – Qaicu rakentaa kasvua rohkeudella, myynnillä ja oikeilla ihmisillä
Yrityksen sisäistä tekoälyä kehittävän Qaicun perustaja Juhamatti Hyyppä tietää, että kasvuyrityksen rakentaminen vaatii hyvän idean lisäksi rohkeutta viedä keskeneräistäkin tuotetta…
StartHub mahdollistaa yhteistyön opiskelijoiden ja startup-yritysten välillä
LUT-yliopiston tuotantotalouden opiskelija Ranja Ruotoistenmäki löysi StartHub jäseneltä mahdollisuuden kasvattaa operatiivista osaamistaan teorian rinnalle. Käytännönläheinen työtehtävä avaa näkökulmia, joita luentosaleissa ei kohtaa ja…
StartHubin startupit ovat tuottaneet yli 17 miljoonan euron liikevaihdon – Lahdessa rakennetaan entistä vahvempaa yrittäjyyden yhteisöä
Lahdessa toimivan StartHub-yhteisön jäsenet ja alumnit ovat tuottaneet vuosina 2020–2024 yhteensä yli 17 miljoonan euron liikevaihdon. Luku osoittaa startup-yhteisön kasvavan…
Valmis seuraavaan askeleeseen
Kerro, mitä olet rakentamassa ja missä tarvitset tukea. Katsotaan yhdessä, mikä on sinulle järkevin seuraava askel.




































